28.02.2022
Julkisen keskustelun perusteella monet elävät edelleen illuusiossa, jonka mukaan ei ole liian myöhäistä vaikuttaa ilmaston muuttumiseen. Valitettavasti peli on jo vuosikymmeniä sitten pelattu: Ihminen on päättänyt tuhota paratiisinsa, eli kaiken elävän, mitä Maa päällään kantaa. Ilmastonmuutoksen vastaiset teot, eli ihmisten määrän ja toimeliaisuuden vähentäminen, olisi pitänyt tehdä viimeistään 50 vuotta sitten, kun Maan kantokyky ylitettiin.
Mittakaavaa on vaikea hahmottaa. Muuttujina ovat Maan heijastuvuus ja ilmakehän lämmöneristyskyky. Aurinko lämmittää herkeämättä Maata satojen miljoonien neliökilometrien alalta. Kun ihminen ryhtyi muokkaamaan ilmakehää, Maa alkoi varastoimaan liikaa aurinkoenergiaa. Ihmisten aikaisemmat toimet ovat muokanneet Maata niin, että jo nyt tuotetut päästöt ovat lukinneet IPCC:n 3 ℃ skenarion vuoteen 2100 mennessä.
Lämpeneminen ei jää siihen, vaan historiallisen tiedon perusteella lämpötilat tulevat tasaantumaan ehkä 6 ℃:n kohdalla, jos merien ja soiden alla routamaassa varastossa olevat metaanit eivät sulaisi. Kun ne vapautuvat ilmakehään, on 9-12 ℃:n keskimääräinen lämpiäminen edessä. Jäätiköiden sulaessa, jokien ja pohjavesivarantojen kuivuessa, meri- ja ilmavirtauksien muuttuessa, on vaikeaa tarkalleen ennustaa tulevien olosuhteiden kurjuutta.
Ihminen on peruuttamattomasti päästänyt muutoksen vyörymään alamäkeen, ja ekologinen tasamaa on edessä vasta pitkien aikojen - kenties vuosituhansien - päästä. Väistämättömyys johtuu siitä, että teknologia ei tarjoa riittävän mittakaavan ratkaisuja ylimääräisen aurinkoenergian suhteen. Ylimääräisiä kaasuja ei voi poistaa ilmakehästä, eikä ihmisillä ole kykyä suojata Maata auringon säteilyltä. Ilmakehän kyllästäminen aurinkoenergiaa pois heijastavilla aerosoleilla on ajanhukkaa.
Koska ilmastonmuutos on lukkoon lyöty, ei sitä kannata enää murehtia, sillä sen vastaisilla teoilla ei enää ole ratkaisevaa merkitystä. Muutos noudattaa fysiikan lakeja, ja se on ihmisten aikajänteellä yksisuuntainen. Kaikki nyt tehtävät ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat riittämättömiä, ja lopputuloksen kannalta säälittävän merkityksettömiä. Luonto hakeutuu tasapainoon heikkenevän kantokyvyn kanssa. Lukemattomat määrät kantokyvyn ylittäviä ihmisiä ja eliöitä tulevat kuolemaan.
Jäljelle jää muutokseen valmistautuminen. Keinot ovat eri keskustelun aihe, mutta ne voisivat sisältää helposti hyödynnettävien resurssien ehtyessä mm. ydinvoimaa, autottomia yhteiskuntia, manuaalisempaa tuotantoa ja huomattavasti suuremman väestönosan osallistumista maanviljelyyn. Sivilisaatioiden romahtaessa Suomella on silti kysyttyjä resursseja: Vapaata maata, makeaa vettä ym. Elämisen muuttuessa muualla sietämättömäksi, ihmiset lähtevät liikkeelle. Vahvemman oikeudella tulevien varalta Suomen kannattaisi hankkia esim. ydinaseita. Muutoin Suomi saa toistaa historiaa, ja isänmaa jää toisen valtion alusmaaksi.