Teräskäsi

Öljyntuotannon tosiasiallinen huippu oli 1970-luvulla. Sen jälkeinen tuotannon kasvu on perustunut suurelta osin vesisärötykseen, jonka avulla kulutetaan viimeisiä makean veden varantoja, ja pilataan jäljellä olevia pohjavesiä. Vesisärötykseen käytetty energiamäärä vie huomattavan osan talteensaadusta energiasta. Vanhoina hyvinä aikoina n. 1 % talteensaadusta energiasta kului poraukseen. Nykyään vesisärötykseen voi mennä 20 % talteensaadusta energiasta tai enemmänkin. Tälle on keksitty hieno lyhenne, EROEI.

Toisin sanoen mitä enemmän energiaa tarvitaan, sitä enemmän energiaa tarvitun energian talteenottamiseen nykyään vaaditaan. Kun lisäksi ajattelee, että energia hyödynnetään n. 30 % hyötysuhteella (polttomoottorit, höyryturbiinit ym.) niin käytännössä suurin osa talteenotetusta energiasta menee harakoille. Polttoprosessien kehittyminen lähinnä vähentää öljynporauksen huonontuneen EROEI-suhteen merkitystä.

Mitä huonompaan happeen biosfääri raiskataan, sitä suurempi energiantarve ihmiskunnalla on. Lopulta todennäköisesti porataan äärimmäisen huonon hyötysuhteen energianlähteitä, jotta ilmastointilaitteet saadaan pidettyä päällä, ja kapitalismin rattaat rullaamassa. Mikään tästä ei ole uutta tietoa, vaan kaikki tämä on ollut tiedossa jo vähintäänkin vuosikymmeniä.

Koska The Matrix on ehkä eräs hienoimmista ikinä ohjatuista elokuvista, en voi taaskaan olla viittaamatta siihen. Länsimaisen kapitalistisen sivilisaation huippu oli todellakin 1990-luvulla, ja sen jälkeen yhteiskunnat ovat menneet eteenpäin lähinnä vanhoilla höyryillä. EROEI-suhteen heiketessä vaikutukset alkavat näkymään entistä laajemmin.

Aikaisemmin halvalla energialla pystyi tilapäisesti sivuuttamaan monet ongelmat, mutta nykyään se on entistä hankalampaa. Em. yhteiskunnat tulevat todennäköisesti kitkuttelemaan eteenpäin tavalla tai toisella niin pitkään kun pystyvät – muuttumattomana. Muutos ei perinteisesti tule sisältä päin, ja mahdollisimman vakaaksi rakennettuja yhteiskuntia onkin hyvin vaikea horjuttaa sisältäpäin. Nyt ja tulevaisuudessa yhteiskunnan vakaus hankitaan ja taataan hinnalla millä hyvänsä.

Tiivistettynä länsimaisten kapitalisten yhteiskuntien romahdus ei varmaankaan tule olemaan yllättävä, vaan se tapahtuu pikkuhiljaa kituen, kuten Rooman valtakunta. Itä-Roomahan luhistui lopullisesti vasta 1400-luvulla, jolloin rappio ja romahtaminen tapahtui yli 1000 vuoden aikajänteellä. Toivoa siitä, että huomenna ei tarvitsisikaan enää mennä töihin, on tuskin edessä. Olosuhteet vain huonontuvat huononemistaan ajan kanssa, mutta kapitalismin rattaat pitää voidella.

Todennäköisesti kaikki on vain kalliimpaa kuin ennen, ja palvelut ovat huonompia kuin ennen. Joudut jatkuvasti pohtimaan mihin rahat riittävät, ja mistä sitä saisi lisää. Mieluiten mahdollisimman nopeasti. Hyvinvointivaltiolla ei ole enää varaa ylläpitää suurten massojen elintasoa EROEI-suhteen huonontuessa, sillä sen ylläpito alun alkaenkin on rakennettu kelvottomille perustuksille.